‘Yleistä/tutkimus’ arkisto
Luomuinstituutti ja eteläsavolaisten luomukoulutus käynnistyvät uusilla hankkeilla
Ruralia-instituutissa on alkanut 1.3.2012 Luomuinstituutin käynnistäminen -hanke, joka luo luomuinstituutin rakenteellisen mallin ja tukee tieteestä tiedottamista.
Toinen Ruralian koordinoima luomuun ja luomuinstituuttiin liittyvä hanke käynnistyi 1.4.2012. Luomulla etumatkaa Etelä-Savolle -valmennusohjelma on eteläsavolaisille suunnattu koulutushanke.
MTT:n henkilöstön kannanotto Karilan tutkimusasemasta
MTT:n johtokunta on 16.12.2011 antamassaan linjauksessa esittänyt MTT Mikkelin Karilan maatilasta luopumista saattaakseen päätökseen muutama vuosi sitten käynnistyneen siirtymisen laajempaan tutkimusyhteisöön Mikkelissä. Esitetty toimenpide tarkoittaa kuitenkin sitä, että MTT samalla luopuisi merkittävästä osasta luonnonmukaisessa viljelyssä olevia tutkimuspeltojaan. Toimenpide olisi ristiriidassa sekä valtion luomutuotannolle ja -tutkimukselle asettamien tavoitteiden että tutkimustoimijoiden yhteisten luomututkimuksen kehittämislinjausten (mm.Luomuinstituutti- ja Pro Luomututkimus -suunnitelmat) kanssa, joiden edistämiseen MTT:n johtokin on ilmoittanut olevansa sitoutunut. Lue lisää »
Riittääkö peltoala luomussa väestön ruokkimiseen?
Voidaanko kaikki saksalaiset ruokkia kotimaan pelloista saatavilla elintarvikkeilla luomutuotannossa? Ei, mikäli ruokavalio säilyy nykyisellään. Peltoala ei riitä.
Mikäli ruokavalio muutetaan terveellisemmäksi ja ravitsemussuositusten mukaiseksi puolittaen kotieläintuotteiden kulutus, niin luomumaatalous pystyy tuottamaan ravitsemuksellisesti täysipainoisen ravinnon kaikille kansalaisille kotimaan pelloilla. Lue lisää »
Helsingin yliopisto suhtautuu myönteisesti Mikkelin luomuinstituuttihankkeeseen
Helsingin yliopisto suhtautuu myönteisesti Mikkelin luomuinstituuttihankkeeseen. TKT, KTT Tarja Cronberg on tehnyt selvityksen luomuinstituutin perustamisesta Suomeen. Selvitys liittyy Jorma Ollilan johtaman Suomen maabrändivaltuuskunnan raportin ehdotukseen. Gronberg esittää 17.10.2011 julkaistussa raportissaan instituutin perustamista Mikkeliin. Lue lisää »
Tarja Cronberg esittää Luomuinstituuttia Mikkeliin
Tkt, KTT Tarja Cronberg esittää Luomuinstituutin perustamista Mikkeliin. Cronbergin mielestä Luomuinstituutti syntyy, kun Mikkelissä jo nyt olemassa olevat luomutoiminnot kootaan sopimuksella yhdeksi instituuttikokonaisuudeksi.
Cronberg toteaa, että Luomuinstituuttia tarvitaan lujittamaan Suomen kansainvälistä brändiä. Lisäksi sitä tarvitaan välittömästi myös tukemaan luomun kokonaisvaltaista kehittämistä elintarviketuotannossamme. Lue lisää »
Luomututkimuslaitos perustettu Unkariin
Luomututkimuslaitos on perustettu Unkariin. Yhteistyökumppanina toimii sveitsiläinen Luomututkimuslaitos FIBL. FIBL käynnisti luomututkimuksen kehittämistä Unkarissa tukevan hankkeen vuoden 2011 alussa. Kesäkuussa perustettu Unkarin Luomututkimusta ja luomuneuvontaa tekevä laitos (Ökológiai Mezőgazdasági Kutatóintézet – ÖMKi) tekee ja koordinoi luomututkimushankkeita. Lue lisää »
Luonnonvarojen kulutus ylitti tänä vuonna luonnon kantokyvyn 27.9.2011
Syyskuun 27. päivästä alkaen ihmiskunta elää yli varojensa, kuluttaen luonnonvaroja ja päästäen ilmakehään hiilidioksidia enemmän kuin maapallo pystyy vuodessa tuottamaan ja sitomaan. Laskelma perustuu yhdysvaltalaisen Global Footprint Networkin mittauksiin. Lue lisää »
Luomuviljely päihittää tavanomaisen 30 vuotisessa tutkimuksessa
Luomumaatalous on osoittautunut tavanomaista viljelymenetelmää paremmaksi jokaisella tutkitulla mittarilla mitattuna. Luomuviljelyn vahvuutena ovat hyvät sadot, maan viljavuus, tuoteturvallisuus ja ympäristö sekä kannattavuus. Näihin tuloksiin on tultu 30 vuotta jatkuneessa luomuviljelyä ja tavanomaista viljelyä vertailevassa tutkimuksessa Rodale-instituutissa Pennsylvaniassa. Lue lisää »
Luomuviljely lisää monimuotoisuutta ja biologista tuholaistorjuntaa
Luonnonmukainen viljely lisää peltojen monimuotoisuutta ja tehostaa luontaista tuholaistorjuntaa. Luomupelloilla kasvilajien ja pölyttäjien määrät ovat moninkertaisia tavanomaisiin peltoihin verrattuna. Myös kirvojen luonnollisia saalistajia on enemmän ja kirvoja selvästi vähemmän tavanomaisiin peltoihin verrattuna. Tämä osoittaa luonnonmukaisesti viljeltyjen peltojen huomattavasti suurempaa biologisen tuholaistorjunnan potentiaalia. Tavanomaisilla pelloilla torjunta-aineiden käyttö laski kirvamääriä lyhytaikaisesti, mutta kasvukauden lopussa kirvoja oli jopa enemmän hyönteisten torjunta-aineilla käsitellyillä pelloilla. Nämä tulokset on saatu saksalaisissa yliopistoissa tehdyssä EU:n rahoittamassa tutkimuksessa. Lue lisää »
Öljyaikakauden huippu maailman öljyntuotannon tulevaisuuden analyysi
Uppsalan yliopiston tutkijaryhmä kritisoi Kansainvälisen Energiajärjestö IEA:n julkaisemaa World Energy Outlook 2008-raporttia tulevaisuuden öljyntuotantomäärien yliarvioinnista. IEA on OECD-maiden energia-alan asiantuntijajärjestö, jonka ennusteiden perusteella monet valtiot ja organisaatiot tekevät omia tulevaisuuden energiapoliittisia linjauksiaan. Uppsalan tutkijaryhmä ennustaa öljyn tuotannon laskevan nykytasosta vuoteen 2030 mennessä 75 miljoonaan tynnyriin päivässä, kun taas IEA ennustaa tuotannon kasvavan yli 106 miljoonaan tynnyriin. Lue lisää »