Arkistot
Aiheet

‘Kulutus/uutiset’ arkisto

Luomumarkkinat kasvavat nopeasti

Luomumarkkinoiden arvo Suomessa nousi vuoden 2010 vajaasta 82 miljoonasta lähes 120 miljoonaan euroon vuonna 2011.

Luomutuotteiden osuus kaikkien ostojen volyymistä nousi prosentista 1,4 prosenttiin. Kasvuprosentti oli siis jopa 40, mikä on ennätyksellistä Suomessa. Joissakin Euroopan maissa on nähty vastaavia ja Suomi on selkeästi jäljessä luomumyynnissä luomun kärkimaista, mutta edelleen myös keskiarvosta. Lue lisää »

Luomu- ja lähiruokaa ammattikeittiöille

Mikkelin kaupungilla työskentelevä Eija Piispa kutsuu itseään leikillisesti “ison perheen äidiksi”. Ruokaa laitetaan keskuskeittiöllä yli kuudelletuhannelle joka päivä. Eijan ja kollegoidensa ansiosta Mikkelin kaupunki on tarjonnut lähi- ja luomuruokaa parhaansa mukaan jo paljon ennen valtakunnallista keskustelua aiheesta. Eija Piispa kertoo LuomuTIETOverkon verkkoluennossa miten suurkeittiö tässä onnistuu ja mitä tuottajan kannattaa tehdä saadakseen ammattikeittiön asiakkaakseen. Lue lisää »

Yhteistyö ratkaisee luomuketjussa

Yhteistyöllä kotimaista luomua ruokapöytiin

Torstaina 9.2. UKK-instituuttiin Tampereelle kokoontui puolensataa ruokaketjun edustajaa. Nyt päättyvän ProAgria Pirkanmaan luomu- ja lähiruokahankkeen Ketju pelaa yhteen –seminaarissa toistettiin yhtä yhteistä nimittäjää – yhteistyön suurta merkitystä.

Kauppa ja ammattikeittiö valmiina luomun tarjontaan

- Luomun myynnin kehitys näkyy eri tuotteissa ja eri tuoteryhmissä eri tahtiin. Varsinkin kotimaisen luomun kysyntä on kasvanut myös lähiruokakeskustelun ansiosta. Tarjotkaa vain rohkeasti tuotteita myyntiin, kannusti Pirkanmaalta Lahteen siirtynyt kauppias Marko Laaksonen. Lue lisää »

Lähi- ja luomuruoan hankinta -teemapaja Kuopiossa 28.3.2012

Tervetuloa Lähi- ja luomuruuan hankinta -teemapajaan keskiviikkona 28.3.2012 klo 13.15-15.00 Kuopion Musiikkikeskukselle!

Katso lisätiedot liitteestä ja ilmoittaudu mukaan! Ilmoittautumiset 20.3.2012 mennessä www.ekocentria.fi tai kirsi.malaska@sakky.fi

Teemapaja järjestetään osana Hankintaseminaari –tapahtumaa ks. www.hankintaseminaari.fi

Lisätietoa:

Anu Arolaakso
EkoCentria
hankepäällikkö (KeVa-tiedotus)
044-785 4048
www.ekocentria.fi

Luomumarkkinan arvo kasvoi 46 prosenttia vuonna 2011

Nielsenin Kuluttajapaneelin tietojen mukaan luomumarkkinan arvo kasvoi vuonna 2011 jopa 46 prosenttia. Luomutuotteiden osuus kaikkien ostojen arvosta nousi 1,2 prosentista 1,7 prosenttiin.

- Kasvuprosentti näyttää hyvältä. Olemme iloisia siitä, että yritykset ovat tarttuneet luomuun selkeästi aktiivisemmin, toteaa Jukka Lassila Luomuliitosta. Lue lisää »

Oikeasti luomua?

Eurooppalaiset tutkijat viettävät seuraavat 3 vuotta tutkien erityisesti luomutuotteille ominaisia kemiallisia sormenjälkiä ”Fast methods for authentication of organic plant based foods” (AuthenticFood) -tutkimushankkeessa. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tutkijat edustavat tutkimusryhmässä Suomea.

Luomutuotteiden kysyntä on kasvanut vauhdilla viimeisten 10 vuoden aikana. Globaaleilla elintarvikemarkkinoilla luomutuotteista saatava parempi hinta on lisännyt houkutusta saattaa markkinoille väärennettyjä luomutuotteita. Luomutuotteiden osalta onkin koettu tarpeelliseksi lähteä kehittämään luomun aitouden varmistavia menetelmiä, ns. aitousindikaattoreita. Aitousindikaattorit tukevat ja vahvistavat valvonnan luotettavuutta. Lue lisää »

Valtakunnallinen luomututkimusseminaari 1.-2.11.2012 Mikkelissä

Mikkelissä järjestetään valtakunnallinen luomututkimusseminaari 1.-2.11-2012. Järjestelyistä vastaavat Ruralia-instituutti, MTT ja Aalto-yliopiston Pienyrityskeskus.

Seminaari on osa Mikkeliin perustettavan Luomuinstituutin toimintaa. Sen tarkoitus on tuoda esille Euroopassa tehtävää luomuelintarvikkeisiin liittyvää ajankohtaista tieteellistä tutkimusta. Seminaarin aihepiirejä ovat mm. luomuelintarvikkeiden laatu ja alkuperän todentaminen, luottamus elintarvikeketjussa, luomuun liittyvät terveydelliset tekijät sekä turvallisuus. Seminaarissa käsitellään myös elintarvikkeiden nimisuojiin liittyvää kehitystä Euroopassa.

Seminaariin kutsutaan puhujiksi korkeatasoisia tutkijoita ja asiantuntijoita sekä elintarviketeollisuuden edustajia niin koti- kuin ulkomailta. Seminaarin viimeisenä päivänä tutustutaan paikalliseen luomutuotantoon. Seminaarin kieli on englanti.

Lisätietoja: Tutkimusjohtaja Carina Tikkanen-Kaukanen, puh. 050 318 0283, carina.tikkanen-kaukanen@helsinki.fi

Pro Luomu ry:n työ lähtee kunnolla käyntiin

Marja-Riitta Kottilasta yhdistyksen toiminnanjohtaja

Pro Luomu ry:n toiminta lähtee nyt vauhdilla käyntiin. Maa- ja metsätalousministeriö myönsi yhdistykselle rahoituksen ensimmäiseen hankkeeseen, jonka turvin käynnistyi mittava luomualan koordinointihanke joulukuun alussa. Samalla yhdistys sai ensimmäisen vakituisen toimihenkilönsä, kun yhdistyksen hallitus valitsi Marja-Riitta Kottilan yhdistyksen toiminnanjohtajaksi. Lue lisää »

Luomuliitto vaatii suoramyynnin mahdollistamista

Valtioneuvosto hyväksyi 8.12. asetuksen elintarvikevalvonnan kansallisista järjestelyistä. Tuleva asetus ei ole tuomassa helpotuksia elintarvikkeiden pienimuotoiselle jatkojalostukselle ja myynnille.

- Luomuliitto ja MTK:n luomuvaliokunta vaativat asetuksen uutta käsittelyä ja parempaa valmistelua, toteavat Luomuliiton edunvalvontavastaava Jukka Lassila ja MTK:n luomuvaliokunnan puheenjohtaja Arto Hanelius.

- Hallitusohjelmassa on sitouduttu parantamaan pienimuotoisen elintarvikejalostuksen ja myynnin toimintaedellytyksiä lainsäädännöllisin keinoin. Nyt suunnitellut uudistukset vesittävät hallitusohjelmassa esitetyt tavoitteet luomu- ja lähiruoan tuotannon kääntämisestä vahvaan nousuun, toteaa Lassila. Lue lisää »

Maa- ja metsätalousministeri tutustui luomu- ja lähiruoka-ajatuksiin Etelä-Savossa

Suomen luomu- ja lähiruokasektori tarvitsee Etelä-Savon maakunnan ja Juvan kunnan kaltaisia tiennäyttäjiä, totesi maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen vierailullaan Juvalla maanantaina 12. joulukuuta. Koskinen tutustui Juvalla paikallisen luomumeijerin toimintaan ja sai selvityksen kunnan tuoreesta päätöksestä lisätä merkittävästi luomu- ja lähiruuan käyttöä julkisissa keittiöissään. Ministeri Koskinen kiitti Juvan kunnan ja juvalaisten luomutuottajien omaa aktiivisuutta luomualan kehittämisessä niin tuotannon kuin jatkojalostuksenkin sektoreilla. Lue lisää »