Luomuvalvonta jalostuslaitoksissa
Luomuvalvonta elintarvikevalvonnan lisäksi
Luomua valmistavissa yrityksissä noudatetaan elintarvikelainsäädännön määräyksiä ja ohjeita. Niiden lisäksi pitää noudattaa luomusäädöksiä ja kuulua luomuvalvontaan. Valvonta perustuu EU:n alueella Euroopan yhteisöjen neuvoston asetukseen (EY) N:o 834/2007 sitä täydentäviin Komission asetuksiin 889/2008 ja 710/2009. Se sisältää vähimmäisvaatimukset valvontajärjestelmästä ja tuotantoehdoista. Asetuksen edellyttämästä valvonnasta on Suomessa säädetty MMM:n asetuksella 846/2008. Suomessa luonnonmukaisen tuotannon ja sen valvonnan ylin johto on Maa- ja metsätalousministeriöllä. MMM:n asetus sisältää määräykset viranomaisten välisestä työnjaosta valvonnassa. Lisäksi siinä on annettu luomutuotteiden valmistajille ja maahantuojille omavalvontaa koskevia määräyksiä.
Luomuvalvonta kattaa koko elintarvikeketjun
Luonnonmukaisen tuotannon valvonta koskee koko tuotantoketjua. Kaikkien, jotka käyttävät tuotteissaan luonnonmukaiseen tuotantotapaan viittaavia merkintöjä, on kuuluttava valvontajärjestelmään ja hakeuduttava siihen ennen toiminnan aloittamista. Luonnonmukaisen tuotannon valvontaan liittyminen ja siihen kuuluminen on maksullista.
Jos halutaan käyttää vapaaehtoisia luomumerkkejä, on lisäksi noudatettava niiden tuotantoehtoja ja kuuluttava niiden valvontajärjestelmiin. Luomuasetuksessa ei ole pienimuotoista tai harvoin tapahtuvaa toimintaa koskevia poikkeuksia, vaan kaiken valmistustoiminnan on kuuluttava valvonnan piiriin.
Mitä on luomutuotteen valmistus?
Luomuelintarvikkeiden valmistustoiminnasta on kyse aina, kun tuotteen valmistuksessa käytetään luonnonmukaisesti tuotettujen ainesosien lisäksi myös tavanomaisesti tuotettuja ainesosia, lisäaineita ja/tai muita ei-maatalousperäisiä ainesosia tai valmistuksen apuaineita. Valmistuksena pidetään maataloustuotteiden käsittelyä, säilömistä, jalostamista, pakkaamista, luonnonmukaiseen tuotantotapaan viittaavien merkintöjen tekemistä ja keruutuotteiden ostamista.
Valmistusta on aina myös sellainen toiminta, jos maataloustuotteet hankitaan toiselta viljelijältä. Esim. jos maatila valmistaa luomusämpyläjauhoseosta omista viljoista jauhatetuista jauhoista, mutta ostaa siihen luomunokkosta, kyse on valmistustoiminnasta ja maatilan on kuuluttava myös Elintarvikeviraston valvontajärjestelmään.
Luomuelintarvikkeiden valmistajien vuosittaisissa tuotantotarkastuksissa valvotaan luomusäädösten ja valmistustoiminnalle asetettujen ehtojen noudattamista. Valvontakäynnillä tarkastetaan luomutuotteiden ja tavanomaisten tuotteiden erilläänpito valmistuksessa, varastoinnissa ja kuljetuksissa. Niissä selvitetään yrityksen kirjanpito vastaanotetuista, valmistetuista ja myydyistä luomutuotteista sekä tarkastetaan luomutuotteiden jäljitettävyys raaka-aineisiinsa. Lisäksi tarkastetaan, että luomuelintarvikkeiden koostumus ja pakkausmerkinnät ovat määräysten mukaisia. Myös omavalvontasuunnitelma ja sen toimivuus tarkastetaan.
Valvontajärjestelmään tulee kuulua, jos harjoittaa jotain seuraavista toiminnoista:
- Valmistaa sellaisia elintarvikkeita, joissa haluaa viitata luonnonmukaiseen tuotantotapaan.
- Valmistuttaa sellaisia elintarvikkeita, joissa haluaa viitata luonnonmukaiseen tuotantotapaan.
Valmistuttajalla tarjoitetaan yritystä, joka osallistuu elintarvikkeen valmistustoimintaan esimerkiksi hankkimalla raaka-aineet tai määräämällä tuotteen koostumuksen tai koostumuksen ja pakkausmerkinnät. - Maahantuo tuotteita EU:n ulkopuolelta.
- Ostaa luonnonmukaisen tuotannon valvontaan kuuluvilta alueilta kerättyjä luonnontuotteita.
- Pakkaa toisen yrittäjän tuotteita.
Esim. osakeyhtiössä yhdellä osakkaalla on porkkanan pakkauskone, jolla hän pakkaa sekä omat pestyt porkkanansa että toisen osakkaan pestyjä porkkanoita. Tällöin pakkauskoneen omistavan osakkaan on kuuluttava Elintarvikeviraston valvontaan. - Valmistaa tukku- ja vähittäiskaupassa luomuelintarvikkeita (esim. oma eineskeittiö tai palvelupiste) sekä paloittelee, jauhaa ja/tai pakkaa luomulihaa, -juustoa ja -kasviksia siten, ettei asiakas voi seurata näitä toimintoja.
- Valmistaa ja tarjoilee luomuaterioita tai ilmoittaa aterioiden/annosten raaka-aineiden olevan luonnonmukaisesti tuotettuja. Valvontaan on kuuluttava myös, jos luomuviittauksia käytetään toimijan nimessä.
Seuraavien toimijoiden ei tarvitse liittyä valvontajärjestelmään:
- Vähittäiskauppojen, jotka käsittelevät luomutuotteita palvelutiskissään siten, että kuluttaja voi seurata jauhatus-, paloittelu- ja/tai pakkaustilannetta.
- Paistopisteiden, jotka paistavat raakapakasteina olevia luomuleipomovalmisteita.
- Myymälöiden, jotka pelkästään myyvät valmiiksi pakattuja ja/tai irtomyynnissä olevia luomutuotteita.
- Toimijoiden, jotka tuovat luomutuotteita EU-maista ja kääntävät pakkausmerkinnät suomen- tai ruotsinkielelle siten, että alkuperäiset luomumerkinnät eivät peity.
- Suurkeittiöiden, jotka käyttävät luonnonmukaisesti tuotettuja raaka-aineita ja ilmoittavat asiakkaille raaka-aineiden käytöstä keittiössä eivätkä liitä luomumainintoja aterioiden tai annosten yhteyteen.
- Toiijoiden, jotka tuovat luomutuotteita EU-maista.
Luomuvalvontaan ennen tuotteiden valmistamista ja myyntiä
Valvontaan hakeudutaan lähettämällä Eviralle hakemus valmistustoiminnan ja/tai maahantuonnin valvontajärjestelmään liittymiseksi. Hyväksyntä on saatava ennen toiminnan aloittamista. Hakemuslomakkeella sitoudutaan noudattamaan luomuasetusta. Sen liitteenä on oltava tarkka kuvaus omavalvontasuunnitelmasta, jonka laatimisesta Evira on laatinut yksityiskohtaiset ohjeet. Keruutuotteiden ostajat tekevät lomakkeella ilmoituksen Eviralle vähintään 2 viikkoa ennen ostotoiminnan aloittamista.
Valvontajärjestelmään hyväksymisestä päätetään hakemuksen, omavalvontasuunnitelman ja alkutarkastuksen perusteella. Alkutarkastuksen yhteydessä varmistetaan, että hakemuksessa ja sen liitteissä toimitetut kuvaukset vastaavat toimintaa ja että omavalvontaan sisältyvät toimenpiteet ovat riittäviä luomusäädösten noudattamisen varmistamiseksi. Toimijalle ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti ja hyväksytyt merkitään Elintarvikeviraston pitämään rekisteriin asianomaiseen valvontajärjestelmään.
Valvontajärjestelmään hakeutuminen
- Hakemuksen tekeminen Eviralle (toimija)
- Hakemuksen tarkastus ja mahdollisten lisäselvitysten pyytäminen (Evira)
- Alkutarkastuksen tekeminen sekä alkutarkastuskertomuksen laatiminen ja palauttaminen Eviralle (tarkastaja)
- Päätös valvontajärjestelmänä hyväksymisestä (Evira)
Oikeus käyttää viittausta luonnonmukaiseen tuotantotapaan alkaa päätöksen päivämäärästä. - Merkitseminen luonnonmukaisen tuotannon rekisteriin (Evira)
- Päätöksen ja alkutarkastuskertomuksen kopion lähettäminen toimijalle (Evira)
Jos valmistustoiminnassa tai maahantuonnissa tapahtuu muutoksia (esim. uusien tuotteiden valmistus, tuotteen valmistuksen lopettaminen, toiminnan keskeyttäminen, muutokset omavalvontasuunnitelmassa) tai toimija haluaa erota valvontajärjestelmästä, on niistä aina ilmoitettava kirjallisesti Eviralle.
Tarvittavat lomakkeet ja lisätiedot löytyvät Eviran sivuilta.